Nuorten Leijonien nousukunto löytyi oikealla hetkellä, mutta riittääkö se? – näiltä pelaajilta vaaditaan selkeää parannusta

Nuorten Leijonien alkusarja tämän vuoden MM-kisoissa oli nousujohteinen. Turnauksen alku Kanadaa vastaan oli suorastaan katastrofaalinen, eikä toinen ottelu Saksaa vastaan ollut voitosta huolimatta juuri parempi. Erittäin tärkeään jatkoaikavoittoon Yhdysvaltoja vastaan Suomi teki selkeän ryhtiliikkeen ja kurotti jo selvästi lähemmäs oman potentiaalinsa ylärajaa, vaikka myös Yhdysvaltojen omille standardeilleen heikolla suorituksella oli suuri edistävä vaikutus.

Latvia-ottelu oli varsin kliininen lopetus alkusarjalle, vaikka siinäkin oli omat heikot hetkensä. Kaikki ottelut aloittaneelle ja loistavasti suorittaneelle Petteri Rimpiselle kuuluu valtava kiitos siitä, että Slovakian puolivälierissä kohtaavalla Suomella on nyt suotuisat mahdollisuudet edetä mitalipeleihin saakka.

Käydään seuraavaksi läpi Nuorten Leijonien alkusarjan mielenkiintoisimmat havainnot numeroiden kautta. Kaikki tässä artikkelissa käytetty data on kirjoittajan itse manuaalisesti keräämää ja koskee pelkästään pelaamista tasaviisikoin.

Nousujohteinen trendi näkyy erityisesti transitiotilanteissa

Kenties parhaiten Nuorten Leijonien pelin kehittyminen suotuisaan suuntaan on nähtävissä joukkueen transitiopelaamista – käytännössä siis puolustus- ja hyökkäyssiniviivojen ylittämistä – mittaavissa lukemissa.

Turnauksen avausottelussa Kanadaa vastaan Suomi oli avauspelaamisen osalta valtavissa ongelmissa. Paineen alta ei tahdottu millään päästä pois etenkään kontrolloidusti ja kiekonmenetysten määrä huiteli pilvissä. Yhteensä suomalaispuolustajat onnistuivat paineistettuina ylittämään puolustussiniviivan kontrolloidusti vain 21 kertaa, joka on hyvin vähän ottaen huomioon, kuinka iso osa ottelusta pelattiin nimenomaan tasaviisikoin. Puolustusalueen kiekonmenetyksiä ja epäonnistuneita ylitysyrityksiä kertyi peräti 30 kappaletta.

Yhdysvaltoja vastaan vastaava lukema oli enää 15 ja onnistuneiden ja epäonnistuneiden ylitysyritysten määrä kääntyi suhteellisen selvästi 50 prosentin paremmalle puolelle.

Samanlaista trendiä on havaittavissa myös hyökkäysalueelle murtautumisen osalta. Kanadaa vastaan Nuoret Leijonat onnistuivat ylittämään hyökkäyssinisen hallitusti (syöttämällä tai luistelemalla) tai päätykiekkojen kautta (Suomen pelaaja pääsee kiekkoon ensimmäisenä) vain noin 43 prosenttia kerroista. Saksaa vastaan vastaava lukema nousi 51 prosenttiin ja Yhdysvaltoja sekä Latviaa vastaan se oli jo 59 prosentin tuntumassa.

Kontrolloitujen ylitysten määrä suhteessa päätykiekkoihin on kasvanut tasaisesti, mutta samaan aikaan myös heitettyihin päätykiekkoihin on päästy ensimmäisenä käsiksi alati kasvavalla tahdilla.

Heleniuksen ja Rautiaisen kemia

Suomen ykkösketju on tänä vuonna rakennettu Konsta Heleniuksen ja Benjamin Rautiaisen ympärille. Turnauksen avausottelussa ketjun kolmantena lenkkinä nähtiin Jesse Kiiskinen, lopuissa otteluissa samaa virkaa on toimittanut Topias Hynninen.

Kanada-ottelussa Heleniukselta nähtiin muutamia hyökkäyspään oivalluksia; Suomen neljästä onnistuneesta syötöstä ykkös- tai kakkossektoriin kaksi lähti nimenomaan Buffalo Sabres -lupauksen lavasta. Ei voida kuitenkaan sanoa, että ketju olisi pelannut yhteen kovinkaan häävisti. Myöhemmissä otteluissa nimenomaan Helenius ja Rautiainen ovat kuitenkin alkaneet löytämään toisiaan paremmin ja paremmin.

Koko alkusarjaa tarkasteltaessa Helenius ja Rautiainen onnistuivat lopulta luomaan suomalaispelaajista eniten ykköspisteodottamaa (maaliodottama + ykkössyöttöodottama, käytännössä kuinka paljon pelaaja luo maalipaikkoja itselleen sekä ketjukavereilleen) niin absoluuttisesti kuin peliaikaan suhteutettunakin. Rautiainen on onnistunut tuomaan kiekon hyökkäysalueelle laidoilta keskelle paineen ohi (joko syöttämällä tai kuljettamalla) yhteensä seitsemän kertaa, Helenius kuusi kertaa; molemmat ovat niin ikään joukkueen parhaita noteerauksia. Tätä kaksikkoa en lähtisi näillä näytöillä enää missään nimessä hajottamaan.

Toisaalta Hynninen ei ollut alkusarjassa vielä lähelläkään omaa parasta tasoaan. Hän oli sivussa niin kenraaliharjoituksesta kuin turnauksen avausottelusta, joten lienee todennäköistä, että hän on ollut ainakin osittain puolikuntoinen, vähintään pahasti ruosteessa. Jukureissa aikanaan suhteellisen paljon yhdessä pelanneilla Hynnisellä ja Heleniuksella pitäisi olla valmiiksi rakennettua kemiaa, mutta toistaiseksi siitä ei ole juuri saatu näytteitä. Tässä kohtaa olisikin hyvä miettiä, pitäisikö vielä tässä vaiheessa ketjuun nostaa Heleniuksen ja Rautiaisen rinnalle uusi kokelas?

Uroselle ja Alasiurualle enemmän vastuuta tasaviisikoin

Saamaansa jääaikaan suhteutettuna Suomen nelosketju on suorittanut tässä turnauksessa mainiosti. Pelaajien kokonaisvaltaista suorittamista mittaavassa GameScoressa Nuorten Leijonien alkusarjan paras pelaaja Heleniuksen jälkeen on ollut Tuomas Uronen, joka kirjautti kyseisessä tilastossa joukkueen parhaat lukemat molemmissa peleissä pohjoisamerikkalaisia joukkueita vastaan, unohtamatta tieytysti Yhdysvallat-ottelun ratkaissutta jatkoaikamaalia. Tekopaikkojen luomisen lisäksi Uronen on ollut eniten karvauspelaamisellaan kiekonriistoja hyökkäysalueella luonut pelaaja.

Nelosketjun keskellä paikkansa vakiinnuttanut Arttu Alasiurua on puolestaan Heleniuksen ja Rautiaisen jälkeen kolmanneksi eniten ykköspisteodottamaa luonut pelaaja koko joukkueesta, vaikka hänen jääaikansa on jäänyt tasaviisikoin hyvin maltilliseksi. Hän mahtuu kolmen kärkeen myös onnistuneissa hyökkäysalueen haastoissa laidoilta keskustaan.

Näiden näyttöjen pohjalta ketjulle soisi tasaviisikoin enemmänkin minuutteja. Jos ykkösketjuun lähdetään tekemään muutoksia, Uronen olisi mitä parahin vaihtoehto Heleniuksen ja Rautiaisen rinnalle. Nykyisillä minuuteilla hän menee harmillisesti osittain hukkaan. Myös Alasiuruaa voisi periaatteessa kokeilla kakkos- tai kolmosketjussa, mutta hänen siirtämisensä isompaan rooliin lienee haastavampaa pelipaikasta johtuen.

Kiviharju, Kangas ja Väisänen loistavat tahoillaan

Ennen turnausta tuskin moni olisi veikannut, että Kalle Kangas johtaisi alkusarjan jälkeen Suomen pakistoa ykköspisteodottamassa. Tämä on kuitenkin tosiasia, pitkälti Saksaa ja Yhdysvaltoja vastaan siunaantuneiden kahden huipputekopaikan myötä. Peliaikaan suhteutettuna rinnalle nousee myös Sebastian Soini, joka on tosin pelannut vasta kahdessa ottelussa.

Transitioissa puolustuksen ässä on ollut odotetusti Aron Kiviharju. HIFK-puolustajan onnistumisprosentti transitiotilanteissa on alkusarjan jälkeen 68 prosenttia, mikä on joukkueen pakiston paras noteeraus. Onnistuneita oman sinisen paineistettuja ylityksiä Kiviharjulle on kertynyt neljässä ottelussa 16 kappaletta, mikä on niin ikään Nuorten Leijonien puolustuksen korkein lukema. Myös Daniel Niemisen kyky kuljettaa kiekkoa jalalla ulos paineen alta näkyy hänen transitiolukemissaan, jotka ovat kokonaisuutena Kiviharjun jälkeen joukkueen toiseksi parhaat.

Toisaalta Kiviharju on ajoittain ollut vaikeuksissa puolustuspelaamisensa kanssa ja erityisesti oman siniviivan puolustamisessa hänellä olisi selvästi kiristettävää. Tällä osa-alueella parhaiten on suorittanut Veeti Väisänen, joka on estänyt tähän mennessä jo 13 kappaletta vastustajan hallittua hyökkäyssinisen ylitystä.

Keneltä vaaditaan tasonnostoa?

Yksilötasolla on helppo nostaa tilastojen valossa esiin muutama yksilö, joilta Nuoret Leijonat kaipaa tasonnostoa ratkaisuotteluihin lähdettäessä.

Topias Hynnistä sivuttiin jo aiemmin tässä jutussa, mutta myöskään Jesse Kiiskiseltä, toiselta kovaa tulosta Liigassa tällä kaudella tehneeltä pelaajalta, olisin odottanut kovempaa panosta tasaviisikoin. Vain perustilastoja seuranneelle tämä voi kuulostaa oudolta, johtaahan Kiiskinen Suomen maali- ja pistepörssiä kolmella täysosumallaan. Maalien ohella HPK-hyökkääjän panos Nuorten Leijonien pelaamiseen tasaviisikoin on jäänyt kuitenkin hyvinkin ohueksi, eikä hän ole juuri rakennellut tekopaikkoja muille tai ollut ketjunsa veturi transitioissa.

Enemmän haluaisin nähdä myös Jesse Nurmelta, joka on Kiiskisen ohella esimerkiksi aiemmin mainitulla GameScorella mitattuna hyökkääjistön heikoin suorittaja niistä yksilöistä, jotka ovat pelanneet kaikissa neljässä ottelussa. On vaikea nähdä, mikä puoltaa Nurmen peluutusta kakkosketjussa samaan aikaan, kun Uronen ja Alasiurua vetävät nelosessa.