Jyrki Aho näki läheltä espoolaisen jääkiekon Liiga-katastrofin Bluesissa – nyt hän palaa paikkaan, jonne ei enää koskaan uskonut tulevansa takaisin

21. maaliskuuta 2016 jäi päivämääränä Espoon Bluesin historiaan synkeänä päivänä. Espoon käräjäoikeus asetti seuran taustayhtiön Jääkiekko Espoo Oy:n konkurssiin ja seuran tarina oli taputeltu. Blues hävisi liigakartalta ja harva uskoi enää espoolaiseen liigakiekkoon.

Edessä istuu mies, joka kävi yhden liigahistorian vaikeimmista kausista päävalmentajan vinkkelistä läpi. Päällä on kuitenkin jälleen espoolaisen liigaseuran pikeepaita. Tässä välissä on tapahtunut paljon.

On kuitenkin palattava ajassa hieman taaksepäin.

Liigaan päävalmentajaksi kuuden vuoden tauon jälkeen palaava Jyrki Aho muistaa yhä hyvin hetken, jolloin hän tajusi, että Bluesin kaaos ei olisi päättymässä hyvin.

– Se oli joku marraskuun päivä ja muistan istuneeni vaihtopenkillä ja tiesin seuran taloudesta, että missä jamassa se on. Mietin siinä istuessani, että tämä ei voi päättyä hyvin, Aho muistelee.

Tuntuiko sillä hetkellä kuin Titanicin kapteenilta, joka ymmärsi laivan uppoavan?

– Ei ehkä vielä ihan siltä tuntunut. Ehkä sitä ei kuitenkaan tajunnut, vaikka jollain tasolla tajusikin. Jo kesällä palkat alkoivat olla myöhässä. Sitten asiat konkretisoituivat, että tuollaiseen suuntaan olemme uimassa.

Tilanteeseen turhautuneet pelaajat alkoivat ymmärrettävästi siirtyä uusiin seuroihin. Bluesin kilpailukyky heikkeni, tappioputket pitenivät ja pelaajaliikenne ovesta ulos kiihtyi. Joukkueesta ei enää leikattu ylimääräistä löysää – vaan kuvainnollisesti jo lihaksesta tai jopa luusta.

Vaikka Espoon Bluesin pelaajamateriaali näytti kauden viimeisissä otteluissa onnettomalta kyhäelmältä ja tilkkutäkiltä, jotain hyvääkin kaudessa oli. Moni pelaaja sai osakseen odottamattoman paljon vastuuta.

Esimerkiksi Antti Suomela, Urho Vaakanainen ja Kaapo Kähkönen nousivat myöhemmin jopa NHL-jäille – ja ovat tehneet hienoa jääkiekkouraa.

– Ei tilanteesta voinut kuin yrittää selvitä hurtilla huumorilla, mutta eihän se tilanne itsessään ketään oikein naurattanut. Yritimme silti nauraa. Olimme kuitenkin siinä yhdessä. Koska tilanne oli mikä oli, koetimme vain tehdä oman työmme hyvin ja keksiä keinoja pärjätä jotenkuten. Meillä oli paljon nuoria, jotka saivat mahdollisuuksia, jotka eivät muuten olisi koskaan saaneet vielä tuossa vaiheessa.

– Ja jos jotain hyvää pitää hakea omalta kantilta, niin valmentajana se tilanne ainakin kehitti. Tuollainenkin on nyt nähty.

Tuskin liioittelee, jos sanoo, että kaikki Bluesin toiminnassa mukana olleet ihmiset tuskastuivat seuran ongelmiin. Kausi vei veronsa mukana olleilta, myös Aholta. Kun Aho viimeksi sulki oven perässään nykyisin Metro-areenaksi kutsutussa hallissa, hän ei uskonut enää palaavansa.

Tässä sitä kuitenkin ollaan.

Aho toimii Liigaan nousseen Kiekko-Espoon päävalmentajana ja urheilujohtajana toimii tuttu mies, murheellisen liigakauden 2015-16 kapteenina toiminut Kim Hirschovits.

Aholta voisikin kysyä puolileikillään, ettekö te kaksi jo oppineet ensimmäisestä kerrasta vaikka tietysti uutta hanketta vetääkin uudet ihmiset uudelta pohjalta? Miten ihmeessä näin on päässyt käymään?

Aholle Kiekko-Espooseen paluu henkilöityykin pitkälti juuri Hirschovitsiin.

– En olisi koskaan lähtenyt tähän leikkiin, jos Kim ei olisi mukana. Se johtuu siitä, että tiedän hänen arvomaailmansa. Tietenkään en ole aiemmin toiminut hänen kanssaan, kun olen ollut päävalmentaja ja hän urheilujohtaja, mutta uskon häneen, Aho kertoo.

Yhteys Hirschovitsiin ei koskaan kadonnut. Puheluita on soitettu ja Hirschovits on saattanut kysyä mielipidettä Aholta joihinkin asioihin Suomi-sarjasta hankkeensa aloittaneen Kiekko-Espoon ylöspäin kiivenneen matkan aikana.

– Kun näki, miten maltillisesti hän on osaltaan ollut rakentamassa Kiekko-Espoota, se vakuutti. Samalla tuntui, että meillä on samankaltaisia ajatuksia siitä, miten Kiekko-Espoota lähdetään nyt viemään eteenpäin.

Urheilujohtajansa entisenä valmentajana Aho ei koe ongelmaa sen suhteen, että asetelma on kääntynyt eräällä tavalla päälaelleen ja Hirschovits onkin nyt Ahon pomo.

– Totta kai Kim on nyt esimieheni. Sanoinkin hänelle, että nyt pystyt maksamaan takaisin niitä, kun olet ollut pelaajanani, Aho virnuilee.

Ahon puheesta saa kuvan, että suhde urheilujohtajaan on läheinen ja että asioista voidaan puhua suoraan ilman päälle liimattua hierarkisuutta.

– Meillä oli hyvä keskustelu ja kysyin lopuksi, että mikä sinua vituttaa meikäläisessä tähän mennessä. Ja hän sanoi, että tällaiset asiat. Sitten hän soitti vielä illalla, että hei, nyt kerrot sitten toisin päin, mikä minussa saattaa ärsyttää hänessä, Aho avaa.

– Tällaisia asioita pitää uskaltaa puhua. Oma kokemukseni on, että mitä avoimemmin ja rohkeammin asioita puhutaan, sitä parempi. Sitten on helpompaa toimia. Konflikteja ei saa pelätä, koska ne ovat lopulta väistämättömiä.

Aho uskoo siihen, että mitä enemmän puhutaan ja avataan omia näkökulmia, sitä paremmin ymmärtää toista.

– Emme voi olla rahalla mitattuna Suomen paras seura, mutta entä jos olisimme tässä asiassa Suomen parhaita? Vaikka meillä kaikilla on nyt kesällä mukava tunnelma, vaikeita hetkiä tulee aina. Se ratkaisee paljon, että miten ne asiat sitten kohdataan. Siinä voimme olla hyviä, miksei siis parhaita.

Monessa seurassa saattaa olla toisin. Urheilujohtaja ja päävalmentaja toimivat toki yhdessä, mutta taustalla voi olla epävarmuutta omasta asemasta ensimmäisten vaikeuksien hetkillä. Onko Kiekko-Espoossa siis paremmin?

– Totta kai olemme erilaisissa rooleissa kuin aikaisemmin. Mutta kyllä, luottamus on olemassa. Tietysti hänellä on esimerkiksi raha-asioitakin vastuullaan. Hän käytännössä istuu lompakon päällä, jota minä koetan tyhjentää – enkä vain pelaajiin vaan muihinkin kehittäviin asioihin, Aho hymyilee.

Hirschovitsiin henkilöityykin paljon Kiekko-Espoon nousutarinasta, vaikka hän ei ole paljoa valokeilassa paistatellut.

Hänellä on maine tekijänä, joka jos ei sentään jäätä ole ajanut erätauoilla, mutta pohjalta ponnistamisen aikana on tehnyt lähes kaikkea muuta.

– Hirschovits taisi olla myymässä makkaroitakin alkuvaiheessa. Hänelle ja kaikille muillekin ihmisille täytyy nostaa hattua, että tässä ollaan. Tietysti satoja ihmisiä on osallistunut tuohon pitkään matkaan, mutta Kimillä on ollut monet piuhat käsissään.

Töitä on saatettu tehdä jopa jaksamisen rajamailla.

– Niin voi toki käydä kun operoi pienemmillä resursseilla. Samaan aikaan on pidettävä huolta, että seurassa – ja ylipäätään kaikissa seuroissa – olisi tarpeeksi resursseja, ettei kukaan kuormittuisi liikaa, Aho pohtii.

– Pitää olla ihan okei sanoa, että olen puhki. En ole itse siinä hyvä, mutta kokonaisuuden kannalta olisi aina hyvä miettiä, olisiko jonkun apuvalmentajan paikka nyt vetää muutama treeni. Joskus on parempi päävalmentajankin puhallella ja katsoa päältä. Olen todella tyytyväinen innokkaasta valmennustiimistäni. Kun kuuntelen heitä, saan itsekin paljon. Yhteispelissämme valmennuskopillakin on hyviä merkkejä nähtävillä.

Kesä on kuumimmillaan. Helsingin Kauppatorilla vilisee turisteja ja Aho kertoo nauttineensa kesästä. Ranskassa valmentaessaan, hänellä oli tapana paeta jääkiekkokauden hektisyyttä alppirinteitä laskemaan.

Kaikki ympärillä on seesteistä ja aurinkoista, mutta samalla Aho tietää, että myrskypilvetkin joskus nousevat taivaalle.

Kulman takana odottavat jo päävalmentajan paineet joukkueessa, joka on monelta osin suuri kysymysmerkki tulevalla kaudella.

– On hienoa palata tekemään töitä suomalaisten pelaajien kanssa suomalaisessa seurassa. Juuri yhdelle kaverilleni totesin, että kohta se taas alkaa ja kun tietää miten kovaa leikkiä se kausi on. Kun kausi lähestyy, se herättää aina sellaisia kauhunsekaisia tunteita, että mitenhän tämä vuosi läpi taas taaplataan, Aho sanoo.

Aho aloitti Liigassa aikoinaan suurelle yleisölle tuntemattomuutena, mutta onnistui viemään JYPin Suomen mestariksi. Ensi kaudella hän on Rikard Grönborgin kanssa ainoa Suomen mestaruuden voittanut päävalmentaja monen nuoremman valmentajan joukossa.

– Hitaasti kiiruhtaminen on viisasta. Vaikka nousin vähän yllättäen JYPin päävalmentajaksi aikoinaan, niin olin kuitenkin ollut jo neljä vuotta Liigassa apuvalmentajana. Omasta mielestäni täytyy olla paljon tietoa, kokemusta ja on täytynyt nähdä monia erilaisia tilanteita, kun nousee päävalmentajaksi.

Liigaan on viime vuosina noussut paljon uusia päävalmentajia. Todella kokeneita valmentajia on vähemmän.

Miten Aho kokee, johtuuko se siitä, että pitkään leikissä mukana olleiden valmentajien kohdalla on enemmän taustapuhetta, että millainen valmentajan maine on – olivat puheet sitten osuvia tai vähemmän osuvaa?

Nuorella valmentajalla, jolla mainetta ei vielä luotuna ole, saattaa edustaa toivoa paremmasta.

Monet kerrat on kuitenkin käynyt niin, että toivo ei ole ollut perusteltua.

– Oma polkuni oli vähän samankaltainen kuin Lauri Marjamäellä ja Jussi Tapolalla, että pääsimme näkemään läheltä kokeneemman valmentajan työtä. Työtä saa tehdä apuvalmentajana kuitenkin vähän suojassa, kun joku toinen kantaa vastuun myös omasta tekemisestä. Esimerkiksi Kärppien Ville Mäntymaa voi olla tällainen tuore esimerkki, jonka uskon samoista syistä pärjäävän hyvin tuossa leikissä, Aho sanoo.

Aho sanoo, että ei hän osaa mennä seurajohtajien päiden sisään, että miksi trendi kuitenkin on mikä on.

– Voihan se olla, että joku saattaa minustakin ajatella, että se nyt on tuollainen. Silloin voisi kysyä, että onko joku jutellut kanssani milloin viimeksi? Olisiko mahdollista, että olen saattanut muuttua tässä matkan varrella ja saanut erilaisia kokemuksia? Saatan nähdä asiat nykyään hyvin eri tavalla kuin mikä maineeni saattaa olla.

– En minä varmasti tietyistä karvoistani pääse, enkä ehkä haluakaan päästä, mutta ison kuvan katsominen on varmasti muuttunut myös todella paljon.

Aho valmensi Liigassa viimeksi Porin Ässiä, kunnes hänet vapautettiin tehtävistään tammikuussa 2018. Sen jälkeen hän on työskennellyt kiinalaisen Kunlunin apuvalmentajana, Kiinan maajoukkueen päävalmentajana, itävaltalaisen Villacherin päävalmentajana ja myös ranskalaisen Grenoblen päävalmentajana.

Millainen valmentaja maailmalta nyt Liigaan oikein palaa?

– Tässä välissä on tapahtunut ihan mielettömästi. Yksi sellainen asia, jonka voisin sanoa, on, että jääkiekkoa pelataan muuallakin. Jos ajattelen vaikka sitä valmentajaa, joka aloitti uransa, se lähti tekniikoista ja testaamisesta ja sen sellaisesta. Sieltä on kehitytty paljon pidemmälle, kun tietoa ja oppia on tullut ja se on alkanut jäsentymään, Aho avaa.

– Matka tuo kokemusta ja ymmärrystä, että pomppaaminen uudelle tasolle ei tapahdu sekunneissa. Kaikkien pitäisi oppia ymmärtämään paremmin omia tunteitaan jo siinä, että tunteet eivät heilahtele liian ylös – eivätkä myöskään liian alas. Pitää osata suhtautua, jos on vaikeaa. Henkinen osaaminen on kovan luokan osaamista myös tässä lajissa. Lisäksi olen nähnyt maailmalta myös paljon hyviä asioita, joista voi saada etua – myös Liigassa.

Suomalaisessa jääkiekkokeskustelussa puhutaan usein yksittäisistä yksityiskohdista kerrallaan – oli se sitten ihmisjohtamisesta, pelistä, fyysisestä harjoittelusta tai yksilöiden teknisistä ominaisuuksista. Aho haluaisi puhua enemmän kokonaisuuksista.

– Jos testitulokset paranevat vaikka niin, että pelaaja kyykkää 15 kiloa enemmän, niin ei se pelaajaa välttämättä merkittävästi kehitä. Valmentajana täytyy olla kartalla myös siitä, kuinka paljon pelaaja pystyy ottamaan vastaan informaatiota ja millä hetkillä. Joskus voi käydä niinkin, että kun pelaaja keskittyy heikkouksiensa kehittämiseen, hän voi hukata missä on hyvä, Aho pohtii.

– Paljon pelaajan kohdalla vaikuttaa oma intohimokin. Jos haluaa mennä eteenpäin, imee tietoa kaikkialta ja jäsentää sitä. Alkaa syömään paremmin ja jokaista valintaa ohjaa urheilun ehdoilla meneminen. Vaikkapa niinkin pieni asia, että meneekö nukkumaan aikaisemmin vai katsooko Netflixistä elokuvan loppuun, voi olla iso asia pitkässä juoksussa. Huomaamatta koko ajan tehdään pieniä valintoja, joilla voi olla suuri merkitys.

Ulkomailla valmentajaan saattaa olla jopa kovemmat odotusarvot kuin paikallisella valmentajalla. Pitääkö silloin olla jopa parempi kuin muut ja ylittää odotukset, että saa pitää paikkansa?

Aho mutustelee kysymystä – ja nyökkää lopulta.

– Me suomalaiset olemme pääsääntöisesti rehellisiä, ja joskus olemme liiankin rehellisiä. Sanomme asioita ehkä liiankin suoraan. Joskus viisautta saattaa olla myös taistelujen valitseminen. Ei omaa jääkiekkoa välttämättä voi viedä sinne sellaisenaan, vaan tiettyjen asioiden osalta on pystyttävä katsomaan sormien läpi. Samalla voi myös ymmärtää, että myös ulkomailla tehdään asioita meitä paremmin, Aho pyörittelee.

– Ulkomailta saadun kokemuksen jälkeen on vahvistunut tunne, että suomalaisen jääkiekon suurin vahvuus on, että olemme ruotsalaisten ohella maailman parhaita joukkuepelaajia. Pelaajat ovat valmiita antamaan omasta roolistaan joukkueen menestyksen eteen. Samalla pitää jaksaa tehdä töitä, työmäärästä ja työn laadusta ei saa päästää irti. Siinä olemme olleet edellä, mutta siitä ei saa antaa tuumaakaan periksi. Meitä on täällä 5,5 miljoonaa ihmistä, mutta aika monessa muussa maassa on paljon enemmän. Toki saamme parhaita urheilijoitammekin jääkiekon pariin.

Joskus seurajohdon kanssa samalle sivulle pääseminen voi olla suomalaisille valmentajille haaste. Aho kertoo yhden esimerkin.

– Olin peräänkuuluttanut malttia sen suhteen, että pikavoittoja ei ole olemassakaan ja että töitä täytyy jaksaa tehdä. Kun olimme viiden kierroksen jälkeen sarjakakkosena, kun seura oli ollut kolme vuotta ennen sitä sarjajumboja. Sitten aloin kuulla puheita, että tänä vuonna voitamme mestaruuden. Ei siinä voinut kuin pysähtyä miettimään, että siihen jäi se paljon puhuttu maltti.

Suomalaisen jääkiekkokeskustelun ytimessä on viime vuosien aikana ollut myös Liigan heikentynyt kilpailukyky muita Euroopan suurliigoja vastaan. Aho on seurannut keskustelua ja nähnyt myös ulkomaisten sarjojen kehityksen – myös maksukyvyssä.

– Jos ajattelen aikaa, kun Risto Dufvan kanssa mentiin JYPiin, Suomi oli yksi eniten Euroopassa maksavista liigoista. Nyt kun minäkin tiedän millaisia palkkoja esimerkiksi Saksan DELissä ja jopa DEL2:sessa voidaan maksaa, niin kyllä se vakavaksi vetää, Aho sanoo.

– Itävallassakin näitä seuroja löytyy ja Ranskassakin maksetaan jo ihan kilpailukykyisiä palkkoja tietyille pelaajille – ei toki kaikille. Tietenkään kaikki ei maksa suursummia ja haitari on suuri, mutta jos jo Saksan kakkossarjassa (DEL2) 90 000 euroa voidaan maksaa nettona asuntoineen päivineen, niin voi miettiä mitä sellainen pelaaja Suomen veroprosenteilla maksaa seuralle. Aika pirun paljon.

Tuoreeltaan Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt antoi napakan haastattelun Satakunnan Kansassa, jossa hän valitteli pelaajamassan tasoa, jota Suomeen pääsääntöisesti tarjotaan.

– Ennen saatiin Suomeen korkeatasoisia AHL-huippupelaajia, mutta kun rahassa on jääty jälkeen, niin näin siinä voi käydä. Sen takia scouttaamiseen pitäisi panostaa vieläkin enemmän. Pitää osata katsoa sieltä, mistä ei aiemmin ehkä ole osattu katsoa. Suomen sarja on edelleen arvostettu urheilullisuudeltaan, mutta kaikille se ei ole ensisijainen arvo vaan esimerkiksi perheiden hyvät oltavat. Eikä siinä ole mitään pahaa, mutta se voi olla tilanne.

Kiekko-Espoon tuleva kausi on monelta osin ennalta-arvaamaton. On vaikeaa arvioida mihin Kiekko-Espoo voi yltää, koska ei ole vertailupohjaa aikaisemmalta kaudelta. Joukkueen pelaajamateriaalikin on luonnollisesti kokenut suuren remontin, kun seura on noussut sarjaporrasta ylöspäin. Eikä ole paljoakaan joukkueen sisäistä prosessia, johon tukeutua, kun joukkue on suurelta osin uusi.

Aho myöntää, että hän on pohtinut samoja asioita.

– En minä ainakaan tällä hetkellä pysty sanomaan, miten kaikki lähtee eteenpäin. En minäkään ole aikaisemmin ollut tällaisessa tilanteessa, Aho miettii.

Seurasta Aho on kuitenkin ylpeä siinä mielessä, että jotain on jo saavutettu ennen ensimmäisen liigakiekon putoamista jäähän. Seura on saanut entisistä pelaajistaan rahoittajia ja entiset espoolaisen jääkiekon kasvatit ovat palanneet seuraan.

Jotain on Ahon mielestä jo saavutettu.

– Yhteisöllisyys on jo hyvällä mallilla. Se on iso asia. Uskon, että aidosti moni välittää tästä seurasta ehkä jo historiankin takia. Joukkueessa on pelaajia, jotka ovat jossain vaiheessa olleet mukana espoolaisessa jääkiekossa. Samalla on myös paljon pelaajia, jotka eivät ehkä ole vielä saaneet niin paljon vastuuta aiemmin urallaan, mutta nyt saavat mahdollisuutensa. Sieltä löytynee sisäistä motivaatiota, mutta haasteet tulevat nimenomaan sieltä, että miten saadaan orkesteri soittamaan samaa säveltä, Aho pureksii.

– Valmennustiimin kanssa yritämme suunnitella asioita niin, että ne ovat helposti sisäistettävissä. Että tulisi tarpeeksi, mutta ei liikaa, jotta saisimme mahdollisimman nopeasti pelaajista parasta irti. Se jää nähtäväksi, miten se sitten lähtee. Totta on, että on erilainen tilanne nähdä tämän ryhmän kasvua, kun lähtökohdat ovat erilaiset. Samalla siinä tilanteessa voi nähdä mahdollisuuksia. Meidän on itse mietittävä, mitkä ovat asioita, jotka ovat meille tärkeitä.

Aikooko Kiekko-Espoo asettaa tavoitteita? Ja jos aikoo, mitä voi oikeastaan asettaa, kun ei ole edellistä liigakautta pohjalla puntarissa? Miten Aho näkee, pitääkö olla jokin porkkana, minkä perässä juosta ammattilaisurheilussa?

– Kyllä minä näen, että tavoitteet pitää olla. Niin seuralla kuin joukkueella. Päämäärä on oltava, mihin pyrimme. Eikä vain tavoite riitä, vaan asioita mietittynä, miten tavoitteeseen ylletään. Itse olen myös aina rakentanut asiaa niin, että on välitavoitteita. Peli ja tulokset antavat sitten palautteensa, miten olemme onnistuneet.

Kiekko-Espoon matka on vasta alussa. Aho toivoo sen olevan pitkä matka ja hieno tarina, joka ei ainakaan päättyisi kuin silloin vuonna 2016 Bluesin osalta. Ainakin kokemuspankissa on monella ihmisellä, että miten asioita ei kannata hoitaa.

– On tietysti puhuttava unelmista, joita meillä on. Samalla on tärkeää, että toimimme arvojemme mukaisesti ja että on toimintamallit ja niissä pysytään. Tärkeintä onnistumiselle on kuitenkin urheilullisen ja taloudellisen vakauden saavuttaminen, Aho sanoo.

Aho kertoo monen tulleen jo kysymään, että miten prosessia voisi kiihdyttää, että heti kättelyssä joukkue lentäisi liigakaukaloissa?

– Vastaus on siinä mielessä vähän tylsä, ei asioita lopulta voi mitenkään kiihdyttää. Se vie aina oman aikansa. Jos jotain olen jääkiekosta oppinut, se on, että menestys vaatii kärsivällistä ja pitkäjänteistä työtä.